sunnuntai, 13. marraskuu 2011

Narsisti-isän isänpäivä.

Narsismin peruspiirteisiin arkikielessä kuuluu: itsekeskeisyys, itsekkyys ja empatian puute. Ja tietenkin itserakkaus.

Isäni ei kykene ajattelemaan muiden parasta. Häntä pitää palvella, hänen luokseen pitää tulla talon toiselta puolelta kun hän puhuu. Hänen luotaan ei saa lähteä ennen kuin hän antaa luvan poistua. Vaikka olisit tekemässä jotain tärkeää, olisit toisella puolella asuntoa, hirveässä kiireessä. Niin ei auta. Häntä on tultava palvelemaan. Sinun on tultava asunnon toiselta puolelta poimimaan hänelle kaukosäädin, joka on sohvapöydällä, isän maatessa sohvalla. Jos hänen puhelimensa soi, se on tuotava hänelle kun hän käskee.

Ja ei. Isäni ei ole fyysisesti rajoittunut. Joten siitä ei ole kyse. Häntä on palveltava, koska hän on kuningas. Hänen sanojensa mukaan. Hänen sanansa on laki, hänen mukaansa.

Hän solvaa toisia, hänen mielestään hänellä on siihen oikeus. Hän vain kertoo totuuden. Tänään hän sanoi äidilleni, että hänen naamansa roikkuu. Ohjeisti vielä, että äidin tulisi hymyillä enemmän jottei naama niin pahasti pääsisi roikkumaan.

Hän on aina kutsunut äitiäni haukkumasanoilla meidän lasten kuullen, aina.

Hän alistaa äitiäni. Äitiini hänen alistamisen tarpeensa kohdistuu näinä päivinä enemmän ja enemmän. Uskoisin sen lisääntymisen johtuvan siitä, että lapset ovat melkein kaikki muuttaneet pois kotoa, ei ole enää ihmisiä joita alistaa. Ja meistä nuorimmainen ei anna isämme kohdella häntä samalla tavalla kuin on meitä muita kohdellut. Mikä on hyvä.

Tuntuu, ettei tätä hänen käytöstään kyseenalaistanut ennen ollenkaan. Aina syytti vain itseään, mutta niin kai se menee narsistien kanssa. He saavat sinulle tunteen, että kohtelun olet ansainnut, niin kuuluu mennä. Ja enhän minä teini-ikää ennen tiennyt edes mistään muusta perhe-elämästä. Sitä ajatteli, että se meininki on normaalia. Jota se ei todellakaan ollut.

Isänpäivän vietto oli täynnä ahdistavia tilanteita, alistamista, syyllistämistä, marttyyrin purkauksia.

On vaikea yrittää olla ihmisen kanssa, joka ei arvosta sinua ollenkaan.

 

perjantai, 5. helmikuu 2010

Hän.

"Ihminen ei tee virheitä, aikuinen ihminen ei voi unohtaa, aikuiselle ihmiselle ei tapahdu vahinkoa."  -Hänen lausahduksia.

"Homous on sairaus." Mutta lesboissahan ei ole mitään vikaa. -Hänen mielipiteitä.

Häntä pitää kunnioittaa, hän on kuningas. Kyllä juuri näillä sanoilla hän on sen sanonut. Ei ole saivartelua tämä.

Häntä pitää totella, hänen sana on laki.

Hänelle puhuessa sinun pitää olla hänen edessä, jos hänellä on jotain asiaa sinulle, hän käskee sinut luokseen. Ei hän ei tule sinun luokse, vaan sinun pitää mennä hänen luokseen.

Hän ei tee itse ruokaa, hän ei tee itse aamupalaa, hän ei pese pyykkiä, hän ei siivoa. Vaimon hommia, äitini tekee kaiken tuon. Kun hän menee aamulla puoli viideksi töihin, äiti on tehnyt hänelle valmiiksi leivät jääkaappiin ja kahvinpurut on valmiina odottamassa, hänen ei tarvitse kuin napsauttaa kahvinkeitin päälle. Kun hän menee puoli seiskaksi töihin, äidin on herättävä hänen kanssaan, vaikka äiti olisikin menossa iltaan töihin.

Hän ei tee mitään itse mitään sellaista mistä ei pidä, hän teettää työt muilla.

Hän on niin mustasukkainen äidistäni, että epäilee heti pettämistä, jos äidillä menee normaalia kauemmin kaupassa. Hän epäilee pettämistä kun hän on reissuillansa. Äitini ei käy missään, ei tapaa ketään vapaalla, ei mitään.

Isäni.

 

keskiviikko, 11. marraskuu 2009

Elämä on huora

Miksi mennä eteenpäin, miksi jatkaa tuossa koulussa. Miksi oon jatkanut viimeiset kolme vuotta linjalla, joka ei ole kiinnostanut minua hetkeäkään?!

Koska olen tyhmä.

Psykologi sanoo, koska olen sinnikäs ja sitkeä. Tyhmyyttä se on. Ja pelkuruutta. Olen ollut liian tyhmä ja liian pelokas.

Oon pelänny faijaa.

Ja ajatellut aina loppujen lopuksi tuon olevan parempi kuin ei mitään.

Ei se ole parempi.

Oon tuhlannu opintotukikuukausia viimesen kolmen vuoden osalta oikeen urakalla. Kirsikkana päällä, oon ottanu opintolainaa, 4 000 € opintolainaa. Kolme vuotta hukkaan. Hohhoijakkaa.

Oon niin pettyny itteeni jos meen tämän koulun jälkeen töihin tälle alalle. Niin pettynyt.

Mulla on ollu nyt 6 vuotta aikaa miettiä mitä tahdon tehdä elämälläni.

Ja todellakin oon miettiny. Vastausta en vain ole siihen kysymykseen saanut. Vieläkään.

Päässähän soi Kakkiksen Elämä on huora. Ihana Kakkahätä.

keskiviikko, 11. marraskuu 2009

Ei otsikkoa

Seuraa blogiani Bloglovinin
 

Listoilla ollaan.

keskiviikko, 4. marraskuu 2009

Kuinka voi jaksaa.

Jos ei ole kiinnostunut mistään.

Jos mikään ei aiheuta mitään tunnekuohuja.

Kuinka voi jaksaa.

Tahdon tuntea.

Muutakin kuin ahdistuksen.

Tahdon huutaa, kiljua, raivota, rakastaa, himoita, iloita, tuntea kunnolla eläväni.

Väsynyt.