Onko musta enää jäljellä mitään?
Onko enää mua? Onko koskaan ollutkaan?
Olenko vain muiden säätelemä, pelkkä haamu.
Mitä sen jälkeen kun parannun?
Onko tässä elämässä enään mitään mikä tuottaisi.. iloa, positiivisia tunteita.?
Haluan vain että tämä kaikki loppuu.
Onko mussa enään mitään? Onko tässä elämässä enään mitään?
Miten voin alkaa rakentaa tätä elämää, itseäni.
Kaikki pitää aloittaa alusta.
Kuinka ne mömmöt voi mut parantaa?
Mitä ne auttaa?
Ei ne vie pois sitä paskaa musta. Ei se poistu musta niiden avulla.
Mitä sitten kun olen vain turtana niistä lääkkeistä?
Kannan vain sitä samaa paskaa mukanani, en vain tunne..niitä tunteita enään..
Voinko koskaan enään olla. Olla.. minä.
En voi ottaa sairauslomaa, en voi. Vuokrarahat on saatava. En voi. Mun on pakko. Pakko mennä töihin.
Mun on pakko.

Olen niin väsynyt pitämään yllä tätä näytelmää.
Voimat ei riitä tähän kaikkeen.

Olen väsynyt huolehtimaan kaikista, kuuntelemaan muiden ongelmia. Haluaisin vain huutaa kaiken paskan ulos. En pysty puhumaan kenellekkään siitä kaikesta mitä sisälläni kannan. En kenellekkään. En psykologille, psykiatrian sairaanhoitajalle, lääkärille, ystäville, kavereille, vanhemmille, tuntemattomille, en kenellekkään.

Mitä minä teen? yritän miellyttää muita, parhaani mukaan. Yrittää olla mieliksi. Mitä se auttaa?
Ei ne susta pidä kuitenkaan, muutenkaan. Et edes onnistu siinä.
Olet pelkkää kulissia! Haamu.