Muistan mustelmat, muistan kivun, sisäisen ja ulkoisen- psyykkisen ja fyysisen.
Muistot ei jätä rauhaan. Ne seuraa, vainoaa.
Tuleeko tästä mitään? Olen muuttunut tällaiseksi edellisen takia. En voi itselleni mitään vaikka kuinka yritän. Tahtoisin olla.. Ihan normaalisti, ihan nätisti. En ymmärrä miksi se on niin vaikeaa.
Anteeksi
Yritän.
Musta pilvi pään päällä, se se on, sitä se on. Tiedän, käyttäytymiseni, ajatukseni, --ei hyvä.
Pelottaa, tämä suhde. En halua olla sinulle paha.
En halua että sama toistuu, itsesuojeluvaisto tai jotain vastaavaa, sitä se on. En vain halua joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin entisen kanssa, en aijo enää... alistua muuttua olla tyhmä. En halua että sattuu.. Pelkään.
Kiristää
Tahto tehdä jotain suurta, tahto että joka päivästä jäisi jotain muistettavaa, että joka ikinen päivä olisi merkittävä, Se häiritsee. Sillä sitä minä tarvitsen, spontaaniutta, haaveita, erilaista, värikästä ja kaunista. Sellaista ei voi saada, mutta kaikesta voi Haaveilla, ja se on tärkeää. Elämä
Haaveilua, ajatuksia suuria.
Tarvitsen.
Anteeksi
Elämä on tässä ja nyt, miksi se pitää käyttää tälläiseen, tahdon parantua. Ei tällaista voi olla, kestää. Ei näin voi jatkua, ei voi hukata elämää, ei enää tällaiseen.