Uskoin kohtaloon.
Otin riskin, vaikka takaraivossa oli ajatus, että tämä saattaa olla elämäni pahin virhe.
Ero.
Se on ohi nyt. Niin luulen.
Ja kuinka pelottavaa, vaikka kuinka yritin välttää tätä tapahtumasta, niin olen suunnattoman ihastunut.
Olo on kuin joskus ala-asteella, maha kipraa, jännittää ja hymyilyttää. Ihan hävettää että on tällanen tunne, mutta toisaalta oon pirun iloinen huomatessani että ylipäätänsä tää tunne on vielä tallella.
Sillä sitä en tiennyt.

Ja nyt pelottaa, että satutan vielä itteni.
Kai se kuuluu asiaan.
Hitto sen pojan hymy. Hui, mikä tunne. En vain saa sitä poikaa millään mielestäni.

Olen tyly ja julma ihminen kun näin tunnen. Kun näin tälleen kun tuon pojan tapasin.

En vain yksinkertasesti voi tälle mitään.

Ja nyt en vieläkään voi nähdä sitä poikaa. No, toivottavasti kuitenkin vielä joskus mahdun sen kalenteriin.

Niin pelottavaa olla ihastunut. Niin pitkästä aikaa.

Kunpa en vain saisi turpaani.
Niin, enkä halua kumpaakaan teistäkään satuttaa.
Huh. Puheeni on aikas sekavia.