Ystävät. Tuo itse sanakin särähtää korvaani. Mitä ne on? Itse en sitä tiedä, en ole vielä tavannut sellaista myyttistä olentoa kuin ystävä. Joku ihminen jonka kanssa viettää aikaa, käydä riehumassa, jonka kanssa rähjätä ja tehdä kaikkea missä ei ole mitään järkeä. Hmm.. Enpä ole tavannut, ehkä se johtuu siitä ettei tältä kuppaiselta planeetalta taida löytyä yhtäkään hengenheimolaistani.

Ongelma on kuulemani mukaan siinä että olen liian kevytkenkäinen*, huolettomuus ei mielytä muita, kaipaan liikaa aktiviteettejä, haluan tehdä koko ajan jotain. Ja mielellään sen tulisi olla jotain järjetöntä.

Ehkä vielä joskus tapaan ihmisen joka on edes joltain osin samankaltainen kuin minä.

En ymmärrä ruikuttamista, siihenkö pitäisi käyttää kaikki aika elämästä? -useimpien kavereideni mielestä kyllä. Eikö sitä voi ruikuttaa sitten kun on yksinään, ihan itsekseen, ihan itselleen.

..Kavereideni mieli puheenaihe on (kuinkas muutenkaan kuin): MINÄ. Tästä kovin ahdistavasta puheenaiheesta kertoo jotain jo se, että iltaisin kun käyn nukkumaan päässäni soi kimeä ääni toitottamassa tolkuttomasti: "minä,minä, minä, minä, minä, minä, eikä kukaan muu." Sairasta sakkia.

"Sä muistat lämpimät kesäyöt, ne oli pitkä ihanan leikki
sul oli silmissä unelmii ja uhmaa ja paljon meikkii
teitä oli niin monta levotonta kaunista ystävää
sä luulit ikuisesti ne sun viereesi jää" Maija vilkkumaa- ei ikinä sun