Hetken iloinen, salamana surulliseksi. Sinä masennat minua, sinä Rakas ystäväni. Valitat ja ruikutat täydellisestä elämästäsi. Joku voisi luulla että nään vain elämäsi täydellisenä, ja todellisuudessa pinnan alla kuohuu ongelmia, mutta kun ei. Rakas äiti, rakas sisko, rakas poikaystävä, sekä isä ja veli. Koti yhdessä rakkaan poikaystävän kanssa, komea poikaystävä ja sinä niin kuvan kaunis. Niin kehuttu, mallin töitä myös saat. Sosiaalinen ja pidetty, tulee toimeen ihmisten kanssa. Kaikkea sitä mitä minä en ole, ja silti olet tälläisen ystävä. Minua niin loukkaa puheesi, ne niin raivostuttavat puheet, joita et edes pohjimmiltasi tarkoita. Se kun haukut jotain pieniä kohtia ulkonäöstäsi, tosin tottakai ymmärrän että noin kauniissa ihmisessä on vain pikkuvikoja, ja niistä tulee itselle isoja vikoja kun ei muuta ole. Mutta silti. Tajuan kyllä tasoeromme. Tiedät sen itsekkin. Minua loukkaa myös ne hetket jolloin paisuttelet asioita, teet asiasta ongelman vaikkei se vielä ainakaan sitä olisi, se kuinka teet kaikesta niin vaikeaa loukkaa minua. Olemme olleet erittäin läheisiä todella kauan, läheisimpiä kuin milloinkaan ennen olen kenenkään kanssa ollut, Minä Rakastan Sinua. Mutta ystävyytemme on viime aikoina todella vienyt minulta voimat, olen niin kateellinen ja katkera. Niin katkera. V*ttu tajuatko? Et. Sillä ethän edes ymmärtänyt tätä J asiaakaan, joka oli minulle todella suuri asia, niin suuri ettet koskaan sitä taida voida käsittää, Ja ne tämän päiväiset puheesi, J:stä ja Entisestä. Ne sinun vähättelysi todella satutti minua. Todella syvältä. Minun niin teki mieli karjua sinulle päin naamaa miltä minusta v*ttu tuntuu. Voinko tehdä sitä? -En, et sinä kuuntelisi, etkä ymmärtäisi. Et voisi käsittää sitä kuinka masentunut olen. Kuinka masentunut olen ollut.
Rakastan sinua ystäväni, todella paljon. Mutta tämä tilanne sattuu.

Kuinka, ja miten olemme tähän tulleet. Täydellinen ja epätäydellinen. Se vain on niin, me molemmat tiedämme sen.