Vaikken enää rakastakaan sua.. Niin tää tuntuu niin vaikeelta, niin pahalta. En haluaisi satuttaa sinua.
Olet niin kiltti ja hyvä ihminen.
Tiedän että teen elämäni pahimman virheen jos sinusta eroan.
Mutta me molemmat tiedetään se ettei ole järkeä jatkaa jos vain toisella on tunteita..
Naama on ihan turvoksissa tästä itkemisestä..
Entä jos en pysty olla erossa susta?
Hullua, tiedän että rakkaus on kuollut.
Silti kaipaan.
Enkä haluaisi menettää sitä turvaa..
Enkä kaikkea sitä mitä meillä joskus oli.. Silloin joskus..
Miksi helvetissä tässä piti näin käydä.. Miksi mun piti sairastua. Ilman sitä me ei oltais tässä tilanteessa nyt, mun tunteet tuskin olisi kuollu.

Pitäisikö mun vaan uskoa kohtaloon.