Olen ruma.
Kuinka paljon olenkaan lihonnut.
Päivät ovat mulle nykyään yhtä taistelua. Sängystä nouseminen on yhtä tuskaa, vaatteiden etsiminen aloittaa ahdistuksen. Kaikki on niin vaikeaa, joka ikinen liike. Kun katsoo omaa kroppaa, omaa naamaa. Mieleen tulee kaivaa vain teräase jostain. Ruma.
Väsymys. Sängystä ylös päästyäni ja vaatteiden kanssa taistelun jälkeen laahaudun keittöön jossa vietän vähintään 2 tuntia kahvia juoden -ulos ikkunasta tuijottaen. Mietin vain mitä sitä voisi tehdä. Ahdistun, en pysty en jaksa.
Joka aamu ajattelen "Voisi lähteä kävelylle" -voisi piristää. Ikinä en jaksa, en saa liikuttua. Tappelen joka ikisen kanssa, väsyttää turruttaa.
Pikkuveljelleni olen tyly, en haluaisi, mutta kun en jaksa hymyillä, en jaksa olla.
Itken itkemistäni, silmät turpoaa ripset putoaa nenä on isoakin isompi ja punainen.

Keskustelu "virkailijan" kanssa.
"Mitä teet päivisin?" -En oikeastaan tiedä, en kai mitään, joskus nään kavereita.
"Mitä harrastat?" -No en kai oikeastaan nyt mitään, kun se potkunyrkkeilykin loppui.
"No mitä sun kaverit tekee, onko kaikki opiskelemassa?" -No oikeestaan.. Vaan yksi opiskelee, kaikki muut on töissä.
"Missä ne on töissä?" -...Kirjastossa, raksalla, grillillä, jossain tehtaalla jne.
"Tuntuuko susta sitten että sunkin täytyisi olla jossain töissä?" -No tietty.
"Mihin oot nyt sitten ajatellu hakea opiskelemaan?" -No en oikeestaan tiedä. Pakko vaan päästä pois.
"Missä olet hyvä?" -mietin. En todellakaan tiedä, en usko oikeasti rehellisesti sanottuna että yhtään missään. Ei ole mitään, ei yhtään mitään.
"Mikä sua kiinnostaa?" -öö...eee..öö..eee..ööö.
"Mitä oot sitten ajatellut tehdä?" -En todellakaan tiedä. Paljon mä oon näitä asioita pohtinut, 4 vuoden aikana joka päivä. Alkaa tuntua jo aika turhalta ja raskaalta tää kaikki.
Keskustelun jälkeen mulle osoitetaan varsin selvästi, kiitos. Että olen toivoton tapaus.

Lihava ja ruma nuori naishenkilö jatkaa silmät vetisinä matkaansa sinne missä kaikki laitapuolen kulkijat asioi, siellä missä vanha viina haisee. Tähän on tultu.
En tiedä edes jaksanko enää yrittää.