Väsynyt.
En haluaisi koko aikaani tuhlata tähän olotilaan, kaikkea aikaani. Tähän pohdiskeluun ja murehtimiseen.
Murehtimista murehtimisen perään. Miten sitä osaisi hallita ajatuksiaan ja murheitaan.
En halua olla taakkana muille, silti olen.
Vanhemmille, ystäville.
Porukoilla on jo tarpeeksi murheita ilman näitä mun sairaalareissuja. Niillä on aivan tarpeeksi rahallisia menoja ilman näitä mun sairaalalaskuja.
En haluaisi soittaa äidille joka päivä ja valittaa oloani. Mutta kun kuristaa.
Väsynyt.
Viime aikoina ei ole edes kerennyt pääsemään takaisin arkeen kiinni, kun on jo tullut uusi sairastuminen, sairaalareissu tai muu vastaava.
Ote arkeen vain katoaa.
Nyt yli kuukauden antibioottikuuri ja kolmen viikon kortisooni (taimitensenytkirjoitetaan) kuuri. Väsyttää.
Ja silti inhoan itseäni joka hetki kun murehdin tällaisia asioita, sitä että märehdin näissä sairastumisasioissa.
Haluaisin niin vain kyetä elämään tässä hetkessä kiinni, nauttia elämästä.

Onneksi on ystävät. Jotka pysyvät.
Olet Rakkain Virpi.