Kuinka kateellinen ihminen voikaan olla.. Kuinka surullista on olla tyytymätön itseensä, ja omaan elämäänsä. Näet ne neidot, mielessäsi kiljut: huora! Onko se kateutta? Ei, se on KATKERUUTTA. Niin katkera olen. Olen katkera pikkuveljelleni, hänen elämälleen. Minä elin pelossa. Pelkäsin niin, opin elämään varpasillani, varomaan joka sanaa, varomaan joka ikistä liikettä. Sinä taas teet mitä haluat, et välitä muista, et ajattele miltä muista tuntuu, teet kaiken mitä haluatkin, pidät hauskaa elät täysillä, niin kuin nuoren pitää. Varastat, satutat, valehtelet, satut sekaantumaan kaikkeen paskaan, silti sinusta välitetään, silti sinulla on koti minne tulla, sinulla on hauskaa, ei rajoituksia. Varastat vanhemmiltasi, kinuat niin kauan kunnes saat sen kaiken mitä haluatkin. Sen kaiken saat. Sinua rakastetaan vaikka satutatkin muita välinpitämättömyydelläsi. Olen katkera, saat kaiken sen mistä haaveilin. Ainut ero vain etten minä olisi ikinä tehnyt niin kuin sinä. En pystyisi olla välittämättä siitä mitä muut tässä perheessä ajattelee, tai miltä muista túntuu. Se on iskostunut niin pahasti mun päähän, etten voi edes olla yhtä yötä pois kotoa huolehtimatta ensin siitä että muilla on hyvä olla, ennen kuin lähden hoidan oman osuuteni ettei tulisi tappeluita. Siivoan, katson jääkaapin läpi, jos vaikka sieltä puuttuisi jotain, jos jotain puuttuu on tiedossa kriisi, siitä voi vaikka tulla tappelu. Viime silaus ennen kuin lähden; yritän epätoivoisesti hauskuuttaa, piristää, viihdyttää, olla seurana muille. Säälittävää, kaikesta tästä on tullut pakkomielle. Sinä vain kuljet vapaana, ilman huolia tästä. Kun olin pienempi, halusin olla edes vähän myöhempään ulkona, halúsin edes joskus viettää aikaa kavereitteni kanssa, olla huoletta. niin ei käynyt. Tosin ei minulla edes ollut silloin kavereita, muuta kuin se yksi, josta nyt tuli nisti. Porukat on huolissaan sun hyvinvoinnista, siitä kuinka sulla ei ollut kavereita, nyt sinulla on tuhansia kavereita, olet omassa porukassasi, sinulla on ihmisiä joiden seuraan kuulut, minulla ei sellaista ollut. Olin yksinäinen, vihasin itseäni paljon. Nykyään en voi lukea sen ajan päiväkirjojani, sillä kaikki se viha joka minulla oli itseäní kohtaan palaa salamana mieleeni. Vihasin niin, en ollut mitään, halusin olla jotain. Muuta kuin ruma punainen järkäle, joka ei uskaltanut puhua vastakkaisen sukupuolen edustajalle, eikä uskalla vieläkään. Pidin, pidän itseäni säälittävänä. Ja nyt porukat miettii että sinä saattaisit tehdä jotain itsellesi. Anteeksi, saatan olla väärässäkin (toivottavasti en) mutta minusta tuntuu että olet kuitenkin sen verran itsekäs ja itserakas ettet koskaan satuttaisi itseäsi. Kuinka voin olla näin katkera siitä ettei porukat koskaan nähnyt minun pahaa oloani.

Kuinka katkera voinkaan olla kaikille noille huorille. Niiden itseluottamukselle, niiden kyvylle kulkea nokka pystyssä, tietoisena omasta täydellisyydestään. Kuinka katkera olenkaan siitä etten itse pysty samaan. Kuinka katkera olenkaan niille huorille jotka tietävät mitä haluavat elämältään, tietävät sen missä ovat hyviä, missä pärjäävät. Pää hajoaa, ajatukset katoaa, kirjoitus loppuu.

"Sä kadehdit niin
hänen valtavaa luottamustaan
hän sulle sisimpänsä paljastaa
eikö hän pelkää
että puukolla selkään sä lyöt"

Maija vilkkumaa-Yksin huudat sun yöt

"Tänään sä et jaksanut enempää
muiden katseet aina kuin jää
joskus perään ne huutaa sä oot hullu hullu hulluhan sä oot
niin sä päätit lähtee ennen kuin lyöt" -Ero vain että minä jään ja LYÖN. (maija vilkkumaa-ingalsin laura)