Mihin voisin mahdollisesti paeta? Minne voisin kadota, nyt kun tuntuisi olevan hyvä hetki sille. Tänään se tapahtui taas. Jos ystäväni ei olisi ollut vierelläni, olisi käynyt minulle kohtalokkaasti. Viha vain kertyi ja kertyi, kaksi sekuntia ja olisin hypännyt sen ämmän päälle, ja hakannut ja hakannut niin kauan kunnes taju olisi siltä lähtenyt. Ystäväni huomasi hermostukseni ja repi minut pois tilanteesta. Paniikki iski, itkeä päräytin sitten taas koulun ahtailla käytävillä, muiden nauraessa omissa maailmoissaan, päässäni tyhjeni. Ystäväni V repi minut mukaansa ja raahasi minut alas, piilotti minut vessaan itkemään, ja painui itse hetkeksi tunnille. Pytyllä istuessani sitten rauhotuin. Siinä istuessani ja niiskuttaessani, psyykatessani, sivukorvalla sain kuulla pikku pappa betalar- tyttöjen selityksiä kauniista hiuksistaan, jotenkin koomista. Koulunkäynti alkaa jo pikkuhiljaa kärsiä. En vain voi enää hillitä kohtauksia, jos olen hajoamassa, niin sitten hajoan. Nytkin kaikki vain johtui pienestä vihasta. Pikku, pikku vihasta.

Haluasin paeta, vain piiloutua. Aloittaa kaiken alusta, vaikka sitten yksin.

Ja rakas entiseni, ehkä näin on parempi, nyt hu*rat  voivat keskittyä sinuun täysipäiväisesti. Eräät hu*rat ovat jo vahingonilonsa osoittaneet. Kuinka kaunis maailma onkaan, täynnä *. * * *

Pakko löytää parempaa. Pakko löytää itseni.