Eilen oli paha päivä, liian paha. Murruin aivan totaalisesti. Nyt silmät ovat muurautuneet lähes umpeen kaikesta siitä itkemisestä, kaikki purkautui, kaikki se paha olo, ei hitto.
Tahdon olla oma vanha itseni.
Mietin eilen paljon asioita, paljon. En usko että selviän enää eteenpäin tämän kanssa, itseni kanssa.
En tiedä olisiko mistään psykologista mitään apua, sillä jos en ole aikaisemmin pystynyt puhumaan kellekkään näistä asioista, niin miten sitten yht'äkkiä nytten. Tosin en tiedä onko nyt koskaan varsinaisesti ollut ketään kelle olisin tällaisista asioista voinut edes puhua.

Unohtaminen ei ole helppoa, ja vaikka pystyisinkin unohtamaan kaiken sen, ei se silti ratkaisisi mitään, sillä se ei poistaisi tätä olotilaa, ei vuosia kestänyttä masennusta. Jos olen tähän asti pystynyt elämään näin, kenenkään, äh. ei helvetti. En tiedä mistä kaikki loppujen lopuksi lähti, mistä kaikki sai alkunsa. Ehkä olisi pitänyt puhua jollekkin silloin, ei nyt. Kun sillä nyt ei ainakaan mitään enää parannneta. En edes osaisi puhua kellekkään näistä asioista, vain pintaraapaisulla.

"Sometimes all of our thoughts are misgiven." Led Zeppelin- Stairway To Heaven